perjantai 2. huhtikuuta 2010

Ravintolakokemus

Sukulaisia tulossa käymään. Suunnitelmissa messuja, ehkäpä shoppailua ja yhteinen tapaaminen ruokapaikassa. Hotellimajoitus oli Helsingin ytimessä joten sieltä valitsemaan. 3 seppähän olisi siinä.

Netti käsiin, soitto myyntipalveluun pöydän varaamiseksi. Myyntipalvelun linja oli tyli ja jopa epäystävällinen. Varaus olisi voimassa vain 15 minuuttia. Selittelin että porukkaa tuli eri suunnilta ja sovittaminen voisi olla vaikeaa noin kireällä aikaikkunalla. Ei auttanut.

No kiiruhdimme sitten ravintolaan ettei varaus umpeutuisi. Näimme toki tarjoilijoita heti, mutta tarjoilija meidät vasta 20 minuutin päästä. Olisiko tässä varaus umpeutunut?

Pahoitteluja aivan asialliseen tyyliin tarjoilijan suunnalta. Mutta koska ravintola oli puolityhjä niin pisti ihmetetyttämään tämä hitaus. No, tilaukset kuitenkin.

Ruokajuomia tuli, mutta ruokaa vasta tunnin päästä. Yksi tilaus oli väärin. Tokaisin että ravintola tulee tässä varmaankiin vastaan sopivasti. Ok, yksi jälkiruoka ja kaikille kahvit ravintolan puolesta.

Laskua odotellessa aikaa oli kulunut 2 tuntia ja 20 minuuttia. Suomalaiseen tyylin seurue oli raipemaisesti sitämieltä että ettei tästä ny numeroo tarvii tehrä. Puhuttelin kuitenkin ravintolapäällikön - yrittäen olla rakentava: " mitä meinaatte tehdä jos ravintola on täynnä? Tyyliin gordonramsy. Kuutenteli kiltisti. Ei kuitenkaan ollut tietonen myyntipalvelun linjasta. Toivottavasti reagoivat koska miljöö oli OK ja ruoka tosi hyvää.

Ei kommentteja: